Tälläisenä ulkojäsenenä (kerran PuKussa vierailleena) ja Podcastaamista suunnitellaana esittäisin toiveen, että uusista ideoista käytäisiin avointa keskustelua, jos vaan mitenkään mahdollista.
@teroheiskanen: kun kyseessä on toisen 'omistama' formaatti niin käyn mieluummin asiaa hänen kanssaan läpi ensin.. ja tuutorointi on aina paikallaan sillä onhan henrikki kuitenkin podcast persoona isolla peellä..
Henrikillä tuli eilen ehkä mitta täyteen kun PuhKu peruuntui tunnin varoitusajalla osallistujien ilmoiteltua viime hetken esteistä. Eli jos toivotta PuhKuille jatkoa niin miettikää, miten siihen saisi sitoutettua panelistit mukaan niin ettei kävisi tällaisia källejä kovin usein
@virbana totta kai, jokainen PuhKu-panelistihan on tehnyt ison palveluksen suomalaiselle podcast-kulttuurille joka kerta osallistuessaan, onhan se iso pala viikon loppua, ei missään nimessä ollut tarkoitus kuumottaa nykypanelisteja siitä että joskus tulee peruutuksia
Noh eiköhän kuunnella nyt ensin tuo henrikin lähetys oikein joukolla niin kaikki tietää enemmän. Itse ainakin kuulolla kuin tikka... hmm onko tikka yleensä kuulolla.. no tikkana kuitenkin tms.
Eli kaikki mukaan tekemään striimin kuuntelijaennätystä!
Kyseessä ei ole mikään kyrsiintyminen PuhujainKulman takia eikä myöskään aika- tai kyllästymiskysymys.
Kyseessä on turhautuminen. Moneen seikkaan. Annan täsmälliset selitykset illalla.
Tilanne on ongelmallinen. Toisaalta en halua mitään muuta tehdä enempää kuin lopettaa, mutta toisaalta elämälläni ei tällä hetkellä ole mitään muutakaan sisältöä.
Kiitos Henrikille kaikesta tähänastisesta & yhteistyöstä, hieno ja pitkä ura on takana. Kartoitan yhteisön kiinnostusta 'pelastaa' LinuCast: http://linux.fi/foorumi/index.php?topic=198.0
Kiitinköhän vielä missään.. jos en niin teen sen tässä.. Haluan kiittää henrikkiä loistavasta menosta.. monta muistorikasta puhkua on takana... ja hienoa että sain olla tässä mukana. Tsemppiä vain ja tervetuloa takaisin kun siltä tuntuu ;)
Nyt tuo on tullut kelattua jo monta kertaa. Minä siis olen se "viimeinen pisara joka katkas kamelin selän". Tarkoitus ei mitenkään ollut loukata eikä mielestäni ollut mitenkään henkilökohtaista tuo eilinen keskustelumme.
No niin, nyt on tilitys kuunneltu. Vaikuttaa siltä, että sosialistiprofeettamme Henrik I Suuri kypsyi siihen, että häntä ja hänen Suuria Ajatuksiaan ei otettu vakavasti eikä hän saanut mielestään tarpeeksi opetuslapsia. Ymmärrän oikein hyvin, että se harmittaa.
Jos tulee toistuvasti mieleen, että "ihmiset ei kuuntele", voisi olla syytä miettiä, onko valittu tyyli ja tapa toimia oikea. Ja onko se ns. tätä aikaa? 60-70 -luvuilla Henrikin tyylinen 'tiedostava' sosialismi olisi toiminutkin, kenties.
Pitäisi myös ymmärtää, että jos esittää radikaaleja mielipiteitä, niistä saatava palaute on varmasti myös kriittistä ja rajuakin. Radikaali ei oikein voi olla herkkänokkainen.
@jiii sosialismi, opetuslapset, what? Aika rankka suoraviivaistus. Mun mielestä Henkan viesti oli hyvin selkeä: yleisö ja sisältö eivät kohdanneet, ja se turhauttaa. Ymmärrän hyvin, pään lyöminen seinään hajottaa. Ei sellasta harrastusta jaksa ylläpitää.
@koskisuomi Mä olen varma, että sä löydät vielä sen kanavan, missä pääset keskustelemaan sua kiinnostavista asioista tavalla, joka tuntuu hyvältä. Ok, toivon, että jatkaisit podcastaamista, mutta se ei ole tietenkään ainoa vaihtoehto. Sä oot tehny paljon pienessä ajassa, joten nyt: lepoa ja rentoutusta, ja sitten uusi strategia kehiin. Tsemppiä!
HERÄTYS oikeesti! Tästä kaikesta sai sen kuvan taas kerran, että yleisö on väärässä ja homma meni puihin koska muut toimi väärin. Siis täh! Ei voi olla tosissaan, luulin eilen striimin tsätissä, että siellä oli sarkasmia ja reippaasti. Hemmetti ohjelmanpitäjän homma on sitä, että ensin myydään itsensä kiinnostavana henkilönä, sitten keskustellaan niistä asioista mistä haluaa keskustella, kyllä ihmiset sitten seuraa. Yleisö ei ole koskaan väärässä, vaan silloin kun homma ei toimi, mietitään toista lähestymiskeinoa.
Ihan perus markkinointia! Siis huh.
Vielä se, että jos kertakaikkiaan puhuu mitä haluaa niin silloin on otettava vastaan se mitä tulee. Helvetti, vai pelkäättekö te kuitenkin, että podcastista tulee oikeasti jotain muutakin, kuin pienen ryhmän sisäsiittoinen kerho. Hemmetti minusta podcasting ja striimi.net on niin tajuttoman hienoja juttuja, että yritän saada niin paljon uusia ihmisiä tämän pariin eri paikoista kuin ikinä mahdollista. Juuri tälläinen ihme höpötys ja yleisön moittiminen ja valitus siitä, ettei kuunnella on omiaan ajamaan porukan pois tämän hienon formaatin ympäriltä. Vielä kerran! Se on puhujan homma saada porukka kiinnostumaan ja sitä voi miettiä miten sen tekee. Jos homma ei toimi, niin ei perkele se vika ole kuulijoissa, vaan siinä puhujassa. Mutta ehkä tässäkin hommassa jonkintasoinen luonnonvalinta ja evoluutio ohjaa hommaa.
@jiii: Tyylikästä, tyylikästä. Tuliko oikein hyvä mieli? Viimeinen toivoni on että 20 vuoden päästä kannattamasi itsekäs kapitalismi on yhtä epämuodikasta kuin toisista ihmisistä välittäminen on nyt.
@virbana: Varsin hyvin kiteytetty. En usko että Naurispajakaan kauaa jatkaisi jos ainoa palaute mitä saatte on sitä että lopettakaa se ekohörhöily, kyllähän sitä pitää saada Hummerilla ajaa ruokakauppaankin ja ihminenhän ei yli 100 kilometrin matkoja kulje kuin lentämällä. Ja että ainoa viesti olisi että keskittykää nyt vain siihen missä kerrotte mitä hassua viikon aikana on tapahtunut. Sehän on äärimmäisen mukava aloitussegmentti kuunnella ja varmaan tehdäkin, mutta jos mitään muuta ei voisi tehdä, niin varmaan olisi homma jäänyt sikseen aika nopeasti?
Ainoa mistä olen eri mieltä on se että podcastaaminen ei ollut minulle pelkkä harrastus koskaan. Edes silloin kun minulle ei siitä maksettu.
@menijo "Helvetti, vai pelkäättekö te kuitenkin, että podcastista tulee oikeasti jotain muutakin, kuin pienen ryhmän sisäsiittoinen kerho." No mä en ainakaan pelkää, eikä kyse ole nyt siitä imo. Mutta täytyy ymmärtää, että jos oma motivaattori tekemiselle on keskustelun käynnistäminen ja keskustelun käyminen omana itsenään, on hirveän vaikea jaksaa jatkaa sitä, jos kukaan ei lähde keskusteluun mukaan. Mun mielestä Henrik toimii ihan oikein: jos homma ei tunnu hyvältä, ei sitä tarvitse jatkaa. Mä en nyt ihan ymmärrä, miksei niin saisi tehdä. Mun mielestä on aika paksua vaatia "kestämään" kaikki tuuba, mitä vastaan tulee. Ei todellakaan tarvitse, voi aivan hyvin lopettaa, ihan just silloin kun siltä tuntuu. Eihän tässä kukaan ole sitoutunut lopuniäkseen yhtään mihinkään.
Jännästi olen huomaavani tässä nyt eri koulukuntia: "perinteinen" showbizasenne (yleisö, ja esiintyjä, jonka tehtävä on nimenomaan esiintyä yleisölle sopivalla tavalla) ja enemmän reality-tyyppinen lähtökohta (esiintyjä on tavallinen ihminen, näyttää tunteensa, myös negatiiviset, yleisö ja esiintyjä samanarvoisia). Mun mielestä molemmat on ok, ei pitäisi vaatia kumpaakaan keneltäkään. Se ois niinkun tän indie-meiningin kauneus, saa olla just sellanen kuin haluaa. Ja jos sellasta ei vielä ole, sen voi luoda itse! vink vink@jiii ja @menijo, teidän podcastejanne odotellessa... ;)
@virbana Jep, nyt oot ytimessä; lopettaa kannattaa, jos motivaattorina podcastien tekemiselle on keskustelun käynnistäminen ja ketään ei sitten kiinnostakaan käynnistäjän aiheet. @koskisuomi Ja varmastikin se katkeroittaa tekijää, jos podcastaaminen on ollut "koko elämä", ja elämäntyö ei kiinnostakaan kuulijoita.
Ja kiitokset vinkistä, aloitan podaamisen heti kun keksin johonkin ihmisiä kiinnostavaan aiheeseen tuoreen näkökohdan. Sitä odotellessa...
@menijo: Eli siis sinä olet sitä mieltä että minun olisi pitänyt sokeasti alistua enemmistön tahtoon ja myydä kaikki se mihin uskon ja vieläpä ilmaiseksi? Ei minua todellakaan kiinnostanut ryhtyä Suomen podcastingin Iltalehdeksi vain muutaman lisäkuuntelijan takia. Mielummin lopetin.
Mistä muuten en ole vielä puhunutkaan niin on markkinointi. Viime aikoina on puhuttu podcastienkin kentässä enemmän ja enemmän markkinoinnista sisällön sijaan ja kustannuksella. Minä en osaa markkinoida eikä se kiinnosta minua tippaakaan. Isossa mediassa siihen olen vielä valmis koska se nyt vain on realismia. Mutta uuden median nimenomaan piti olla kanava jossa vielä voi olla sen yläpuolella, mutta olin väärässä.
Jos olisin muuttanut ohjelmani massan painostuksen takia, olisin pettänyt periaatteeni ja syyllistynyt siihen mistä olen bloggaajiakin kritisoinut. Minulla on vielä periaatteeni enkä ole niitä valmis myymään vaikka tässä yhteiskunnassa kaiken ilmeisesti pitäisi ollakin myynnissä.
@virbana Nyt meni vähän mun pointti ohitse sulta, ehkä muotoilin vaikeasti, ehkä en. Eli missään nimessä en vaatinut jatkamaan ja olenkin aivan täysin ymmärtäväinen lopetuksesta. En puuttunut mitenkään tuohon jaksamis kysymykseen. Sehän on selvä, että ei hommaa kannata tehä jos ei maistu. Sitten kun taas maistuu palaa hommiin. :) En tuohon ole puuttunut, mitenkään, koska se on ihan jokaisen oma asia.
Minun pointti oli, että jos lähestymistapa ei tuota tulosta, pitää silloin harkita sitä uudestaan. Jos haluaa tehdä kuten haluaa ja miten haluaa, niin silloin ei välttämättä saa mitä haluaa. Jos sitten alkaa ruikuttamaan ja syyttämään muita, niin kyseessä on vielä vähemmän kutsuva meno. Yritin vain sanoa, että ehkä ei näin! Ja jos näin niin sitten käy näin!
@koskisuomi Nyt tuntuu siltä, että täällä joku lapsi tahallaan haluaa käsittää väärin, jotta saisi itselleen paremman fiiliksen. Ei siinä mitään vikaa, mutta älä turhaa käsitä väärin, koska se loppujen lopuks tuottaa vaan harmillisemman fiiliksen itsellesi. Minua vähän jäi naurattamaan sen sinun niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan kommentti. Niinhän tässä nyt käy. :D ja hei nou hard feelings. rauhaa ja rakkautta! Ei tässä mitään hätää kenelläkään. Minun mielipiteeni ovat minun mielipiteitäni, voit vapaasti olla tyystin eri mieltä ja minusta on iha hauska keskustella näitä. :)
@menijo: Tahallani en, mutta ilmeisesti jotenkin väärin ymmärsin. Edelleenkään en pointtiasi ymmärrä koska minusta siniä sanot aika suoraan asian niin kuin minä sen tulkitsin.
@koskisuomi Ei hätää minäpä selitän.
"Eli siis sinä olet sitä mieltä että minun olisi pitänyt sokeasti alistua enemmistön tahtoon ja myydä kaikki se mihin uskon ja vieläpä ilmaiseksi?"
-Ei missään nimessä, vaan miettiä minkälaisen ulosannin avuin saat itseäsi kiinnostavat aiheesi kiinnostamaan muita. (markkinointi viittaus tuli tästä, kuten myös idean myyminen).
Jos et tässä onnistu, älä moiti yleisöä vaan keskity kehittymiseen.
"Minä en osaa markkinoida eikä se kiinnosta minua tippaakaan. Isossa mediassa siihen olen vielä valmis koska se nyt vain on realismia. Mutta uuden median nimenomaan piti olla kanava jossa vielä voi olla sen yläpuolella, mutta olin väärässä."
-Käsitit tässä varmasti, pidemmän päällä taloudellista tavoittelevan ohjelman tarkoitusperiä koskevaa itsensä myymistä, eli puhutaan siitä mistä kansa haluaa kuulla (tämä ei ole pointti, koska indie toiminnassa ei ole taloudellisen edun tavoittelusta).
No minun pointtini oli se (sama kuin yllä), että jos haluat ihmisten kiinnostuvan ja osallistuvan, sinun pitää luoda kiinnostava ulosanti, tai odottaa, että ohjelma löytää täysin kohderyhmänsä. (tämä on sitä myymistä mistä puhun)
Kaikenmaailman kiukuttelu,( pienet piirit) tukahduttaa kiinnostuksen ohjelmaan.
Ymmärtäähän sen, että kiukuttaa jos ei porukka hiffaa kuinka hienoja juttuja sitä itse tekee :D mutta jos sitä sitten tiuskii ja väkisin runnoo niin sillä on vaikutuksia kiinnostavuuteen ja uskottavuuteen.
Taas kerran minun sanani eivät ole mitään absoluuttisia totuuksia, vaan nimenomaan mielipiteitäni. Jotka varmasti muuttuvat ajan kanssa. Mutta tätä mieltä minä olen tästä asiasta nyt.
@virbana tuo podcastin teko on ollut monesti ajatuksissa ja olenhan minä jonkun verran ollut jossain mukanakin :D
Ja henrik diggasin kyllä sun jutuista, mutta kaikki tiuskimen, muiden aliarviointi ja sellanen itsensä ylentäminen olivat minulle ainakin se joka laski henkilökohtaista kiinnostumistani. Mutta hei sehän on inhimillistä, mutta karua faktaa. Eiköhän tämä minunkin kirjoitteluni vaikuta jotenkin uskottavuuteen ainakin hetkeksi. Näin se vaan on, se pitää tiedostaa.
Toivottavasti selvensi, jos ei niin se on force majeure. :)
Niinhän se vaan on, että asian puhuminen tai kirjoittaminen on tuhannesti vaikeampaa ja vaatii enemmän kuin kansanviihde. Erityisesti jos se asia on sellaista, joka ihmisiä ei juuri sillä hetkellä kiinnosta. Helpommin sitä saa palautetta blogientrystäkin jossa kirjoittaa jostain hassusta japanilaisesta jutusta, johon liittyy takamuksia, kuin jos kirjoittaa tiedejulkaisun tulevaisuusnäkymistä.
Kai siihen joku syy on, että siihen Asian puhumiseen ja kuunnelluksi tulemiseen tarvitaan vähintäänkin 70 vuoden ikä ja akateemikon titteli. Jokaisella meistä on asiaa, mutta vain harva osaa tuoda sen riittävän hyvin esille, niin että se nousisi muiden asioiden (=mielipiteiden?) yläpuolelle.
Kaikkea hyvää Henrikille, ei pidä luovuttaa, vaan hioa sanomaa ja sen esitystapaa ja löytää oikea yleisö ja tie jolla sanoman saa ns. perille:) Tsemppiä :)
55 comments so far
Jaiks. Meneekö serverikin alas?
1 year, 7 months ago by virbana
Ei. Meidän diiliimme asia ei vaikuta mitenkään.
1 year, 7 months ago by koskisuomi
Mitäh?
1 year, 7 months ago by teroheiskanen
Tämä tarkoittaa puhujainkulman loppumista?
1 year, 7 months ago by porni
Jollet sinä tai joku muu halua ohjelmaa itsellesi ja ylläpidettäväksesi niin kyllä.
1 year, 7 months ago by koskisuomi
Huutokauppa pystyyn?
1 year, 7 months ago by virbana
Ei ole kaupan.
1 year, 7 months ago by koskisuomi
Mulla olisi aiheeseen yksi idea.. mutta nakkaillaan asiasta viestiä skypessä jossain välissä..
1 year, 7 months ago by porni
Reklamoin nyt kyllä Radio Koskisuomelle tästä. Parempaa tiedotusta kaivataan?
1 year, 7 months ago by teroheiskanen
@porni: Sopii paremmin kuin hyvin.
@teroheiskanen: Parempaa tiedotusta tulossa klo 21.
1 year, 7 months ago by koskisuomi
Tälläisenä ulkojäsenenä (kerran PuKussa vierailleena) ja Podcastaamista suunnitellaana esittäisin toiveen, että uusista ideoista käytäisiin avointa keskustelua, jos vaan mitenkään mahdollista.
1 year, 7 months ago by teroheiskanen
Keskusteluhan on vasta alussa. Minulla ei ole mitään keskustelua vastaan.
1 year, 7 months ago by koskisuomi
@teroheiskanen: kun kyseessä on toisen 'omistama' formaatti niin käyn mieluummin asiaa hänen kanssaan läpi ensin.. ja tuutorointi on aina paikallaan sillä onhan henrikki kuitenkin podcast persoona isolla peellä..
1 year, 7 months ago by porni
Voi...
1 year, 7 months ago by KalatalousJussi
Hyvästi koskisuomi nyyh.... Surullista
1 year, 7 months ago by joni10
ja just kun aloin aktiivisemmin kuuntelemaan :(
1 year, 7 months ago by Jussi
Kuuntelin just ekan puhujainkulman ja mietin että olisi ollut hauska olla mukana. Höh.
1 year, 7 months ago by samikki
Mäkin toivon PuhKun jatkoa.
1 year, 7 months ago by virbana
Henrikillä tuli eilen ehkä mitta täyteen kun PuhKu peruuntui tunnin varoitusajalla osallistujien ilmoiteltua viime hetken esteistä. Eli jos toivotta PuhKuille jatkoa niin miettikää, miten siihen saisi sitoutettua panelistit mukaan niin ettei kävisi tällaisia källejä kovin usein
1 year, 7 months ago by Tuija
@Tuija Ei kai yhden peruuntuminen niin vakavaa ole? Vapaaehtoistoiminta on vapaaehtoistoimintaa, pitää olla joustavaa... imo.
1 year, 7 months ago by virbana
Jahas. :( Saikos Henrik vakituisen työn (Siis senverran täyspäiväisen, ettei jaksa) vaiko tuli mitta täyteen?
1 year, 7 months ago by Happosade
Mitä mitä. Ei PuhKu saa loppua. Se on mun suosikki podcast jota on tullu seurattua ihan sen alkamisesta saakka.
1 year, 7 months ago by Makkel
@virbana totta kai, jokainen PuhKu-panelistihan on tehnyt ison palveluksen suomalaiselle podcast-kulttuurille joka kerta osallistuessaan, onhan se iso pala viikon loppua, ei missään nimessä ollut tarkoitus kuumottaa nykypanelisteja siitä että joskus tulee peruutuksia
1 year, 7 months ago by Tuija
Noh eiköhän kuunnella nyt ensin tuo henrikin lähetys oikein joukolla niin kaikki tietää enemmän. Itse ainakin kuulolla kuin tikka... hmm onko tikka yleensä kuulolla.. no tikkana kuitenkin tms.
Eli kaikki mukaan tekemään striimin kuuntelijaennätystä!
1 year, 7 months ago by porni
Toistan aikaisemman lausuntoni:
Kyseessä ei ole mikään kyrsiintyminen PuhujainKulman takia eikä myöskään aika- tai kyllästymiskysymys.
Kyseessä on turhautuminen. Moneen seikkaan. Annan täsmälliset selitykset illalla.
Tilanne on ongelmallinen. Toisaalta en halua mitään muuta tehdä enempää kuin lopettaa, mutta toisaalta elämälläni ei tällä hetkellä ole mitään muutakaan sisältöä.
1 year, 7 months ago by koskisuomi
Kiitos Henrikille kaikesta tähänastisesta & yhteistyöstä, hieno ja pitkä ura on takana. Kartoitan yhteisön kiinnostusta 'pelastaa' LinuCast: http://linux.fi/foorumi/index.php?topic=198.0
1 year, 7 months ago by rhkrhk
Ihan tuntuu haikealta kun Koskisuomi lopettaa. Toivotaan että löytyy uusia vastuunkantajia ohjelmille.
1 year, 7 months ago by Makkel
Kiitinköhän vielä missään.. jos en niin teen sen tässä.. Haluan kiittää henrikkiä loistavasta menosta.. monta muistorikasta puhkua on takana... ja hienoa että sain olla tässä mukana. Tsemppiä vain ja tervetuloa takaisin kun siltä tuntuu ;)
1 year, 7 months ago by porni
voisiko saada tänne jaikuun tiedon siitä mikä aiheutti lopettamisen, niille jotka eivät ehtineet kuuntelemaan streamia?
1 year, 7 months ago by samikki
http://koskisuomi.pp.fi/Loppu.mp3 siitä sen voi kuunnella
1 year, 7 months ago by porni
@samikki: etkös tiedä että elämme podcast maailmassa ;)
1 year, 7 months ago by porni
oon nyt paikassa jossa on muuta ääntä niin ajattelin kysyä lazywebiltä huoneen vaihtamisen sijasta :)
1 year, 7 months ago by samikki
en lähde ruotimaan syitä.. mutta olikos kiteytettynä syynä turhautuneisuus...
1 year, 7 months ago by porni
no piti sit hakea ne kuulokkeet... ja tuleepa testattua airin kuuloketöpseli grin
1 year, 7 months ago by samikki
grr sai se sen mäkkimainoksen tähänkin
1 year, 7 months ago by porni
höm.
1 year, 7 months ago by samikki
Nyt tuo on tullut kelattua jo monta kertaa. Minä siis olen se "viimeinen pisara joka katkas kamelin selän". Tarkoitus ei mitenkään ollut loukata eikä mielestäni ollut mitenkään henkilökohtaista tuo eilinen keskustelumme.
1 year, 7 months ago by radiolaatikko
@radiolaatikko: Älä henkilökohtaisesti ota. Oli siellä muitakin ihmisiä paikalla.
1 year, 7 months ago by koskisuomi
Tää oli aika hyvä noin podcastissa: "Ihmiset ei kuuntele." :-)
1 year, 7 months ago by kivi
No niin, nyt on tilitys kuunneltu. Vaikuttaa siltä, että sosialistiprofeettamme Henrik I Suuri kypsyi siihen, että häntä ja hänen Suuria Ajatuksiaan ei otettu vakavasti eikä hän saanut mielestään tarpeeksi opetuslapsia. Ymmärrän oikein hyvin, että se harmittaa.
Jos tulee toistuvasti mieleen, että "ihmiset ei kuuntele", voisi olla syytä miettiä, onko valittu tyyli ja tapa toimia oikea. Ja onko se ns. tätä aikaa? 60-70 -luvuilla Henrikin tyylinen 'tiedostava' sosialismi olisi toiminutkin, kenties.
Pitäisi myös ymmärtää, että jos esittää radikaaleja mielipiteitä, niistä saatava palaute on varmasti myös kriittistä ja rajuakin. Radikaali ei oikein voi olla herkkänokkainen.
Tämäkin palaute on varmaan sitä vittuilua...
1 year, 7 months ago by jiii
@jiii sosialismi, opetuslapset, what? Aika rankka suoraviivaistus. Mun mielestä Henkan viesti oli hyvin selkeä: yleisö ja sisältö eivät kohdanneet, ja se turhauttaa. Ymmärrän hyvin, pään lyöminen seinään hajottaa. Ei sellasta harrastusta jaksa ylläpitää. @koskisuomi Mä olen varma, että sä löydät vielä sen kanavan, missä pääset keskustelemaan sua kiinnostavista asioista tavalla, joka tuntuu hyvältä. Ok, toivon, että jatkaisit podcastaamista, mutta se ei ole tietenkään ainoa vaihtoehto. Sä oot tehny paljon pienessä ajassa, joten nyt: lepoa ja rentoutusta, ja sitten uusi strategia kehiin. Tsemppiä!
1 year, 7 months ago by virbana
@jii: No tuo ainaki haiskahtaa melko vahvasti vittuilulta...
1 year, 7 months ago by KalatalousJussi
HERÄTYS oikeesti! Tästä kaikesta sai sen kuvan taas kerran, että yleisö on väärässä ja homma meni puihin koska muut toimi väärin. Siis täh! Ei voi olla tosissaan, luulin eilen striimin tsätissä, että siellä oli sarkasmia ja reippaasti. Hemmetti ohjelmanpitäjän homma on sitä, että ensin myydään itsensä kiinnostavana henkilönä, sitten keskustellaan niistä asioista mistä haluaa keskustella, kyllä ihmiset sitten seuraa. Yleisö ei ole koskaan väärässä, vaan silloin kun homma ei toimi, mietitään toista lähestymiskeinoa. Ihan perus markkinointia! Siis huh. Vielä se, että jos kertakaikkiaan puhuu mitä haluaa niin silloin on otettava vastaan se mitä tulee. Helvetti, vai pelkäättekö te kuitenkin, että podcastista tulee oikeasti jotain muutakin, kuin pienen ryhmän sisäsiittoinen kerho. Hemmetti minusta podcasting ja striimi.net on niin tajuttoman hienoja juttuja, että yritän saada niin paljon uusia ihmisiä tämän pariin eri paikoista kuin ikinä mahdollista. Juuri tälläinen ihme höpötys ja yleisön moittiminen ja valitus siitä, ettei kuunnella on omiaan ajamaan porukan pois tämän hienon formaatin ympäriltä. Vielä kerran! Se on puhujan homma saada porukka kiinnostumaan ja sitä voi miettiä miten sen tekee. Jos homma ei toimi, niin ei perkele se vika ole kuulijoissa, vaan siinä puhujassa. Mutta ehkä tässäkin hommassa jonkintasoinen luonnonvalinta ja evoluutio ohjaa hommaa.
1 year, 7 months ago by menijo
@jiii: Tyylikästä, tyylikästä. Tuliko oikein hyvä mieli? Viimeinen toivoni on että 20 vuoden päästä kannattamasi itsekäs kapitalismi on yhtä epämuodikasta kuin toisista ihmisistä välittäminen on nyt.
@virbana: Varsin hyvin kiteytetty. En usko että Naurispajakaan kauaa jatkaisi jos ainoa palaute mitä saatte on sitä että lopettakaa se ekohörhöily, kyllähän sitä pitää saada Hummerilla ajaa ruokakauppaankin ja ihminenhän ei yli 100 kilometrin matkoja kulje kuin lentämällä. Ja että ainoa viesti olisi että keskittykää nyt vain siihen missä kerrotte mitä hassua viikon aikana on tapahtunut. Sehän on äärimmäisen mukava aloitussegmentti kuunnella ja varmaan tehdäkin, mutta jos mitään muuta ei voisi tehdä, niin varmaan olisi homma jäänyt sikseen aika nopeasti?
Ainoa mistä olen eri mieltä on se että podcastaaminen ei ollut minulle pelkkä harrastus koskaan. Edes silloin kun minulle ei siitä maksettu.
1 year, 7 months ago by koskisuomi
@menijo "Helvetti, vai pelkäättekö te kuitenkin, että podcastista tulee oikeasti jotain muutakin, kuin pienen ryhmän sisäsiittoinen kerho." No mä en ainakaan pelkää, eikä kyse ole nyt siitä imo. Mutta täytyy ymmärtää, että jos oma motivaattori tekemiselle on keskustelun käynnistäminen ja keskustelun käyminen omana itsenään, on hirveän vaikea jaksaa jatkaa sitä, jos kukaan ei lähde keskusteluun mukaan. Mun mielestä Henrik toimii ihan oikein: jos homma ei tunnu hyvältä, ei sitä tarvitse jatkaa. Mä en nyt ihan ymmärrä, miksei niin saisi tehdä. Mun mielestä on aika paksua vaatia "kestämään" kaikki tuuba, mitä vastaan tulee. Ei todellakaan tarvitse, voi aivan hyvin lopettaa, ihan just silloin kun siltä tuntuu. Eihän tässä kukaan ole sitoutunut lopuniäkseen yhtään mihinkään.
Jännästi olen huomaavani tässä nyt eri koulukuntia: "perinteinen" showbizasenne (yleisö, ja esiintyjä, jonka tehtävä on nimenomaan esiintyä yleisölle sopivalla tavalla) ja enemmän reality-tyyppinen lähtökohta (esiintyjä on tavallinen ihminen, näyttää tunteensa, myös negatiiviset, yleisö ja esiintyjä samanarvoisia). Mun mielestä molemmat on ok, ei pitäisi vaatia kumpaakaan keneltäkään. Se ois niinkun tän indie-meiningin kauneus, saa olla just sellanen kuin haluaa. Ja jos sellasta ei vielä ole, sen voi luoda itse! vink vink @jiii ja @menijo, teidän podcastejanne odotellessa... ;)
1 year, 7 months ago by virbana
@virbana Jep, nyt oot ytimessä; lopettaa kannattaa, jos motivaattorina podcastien tekemiselle on keskustelun käynnistäminen ja ketään ei sitten kiinnostakaan käynnistäjän aiheet. @koskisuomi Ja varmastikin se katkeroittaa tekijää, jos podcastaaminen on ollut "koko elämä", ja elämäntyö ei kiinnostakaan kuulijoita.
Ja kiitokset vinkistä, aloitan podaamisen heti kun keksin johonkin ihmisiä kiinnostavaan aiheeseen tuoreen näkökohdan. Sitä odotellessa...
1 year, 7 months ago by jiii
@menijo: Eli siis sinä olet sitä mieltä että minun olisi pitänyt sokeasti alistua enemmistön tahtoon ja myydä kaikki se mihin uskon ja vieläpä ilmaiseksi? Ei minua todellakaan kiinnostanut ryhtyä Suomen podcastingin Iltalehdeksi vain muutaman lisäkuuntelijan takia. Mielummin lopetin.
Mistä muuten en ole vielä puhunutkaan niin on markkinointi. Viime aikoina on puhuttu podcastienkin kentässä enemmän ja enemmän markkinoinnista sisällön sijaan ja kustannuksella. Minä en osaa markkinoida eikä se kiinnosta minua tippaakaan. Isossa mediassa siihen olen vielä valmis koska se nyt vain on realismia. Mutta uuden median nimenomaan piti olla kanava jossa vielä voi olla sen yläpuolella, mutta olin väärässä.
Jos olisin muuttanut ohjelmani massan painostuksen takia, olisin pettänyt periaatteeni ja syyllistynyt siihen mistä olen bloggaajiakin kritisoinut. Minulla on vielä periaatteeni enkä ole niitä valmis myymään vaikka tässä yhteiskunnassa kaiken ilmeisesti pitäisi ollakin myynnissä.
1 year, 7 months ago by koskisuomi
@virbana Nyt meni vähän mun pointti ohitse sulta, ehkä muotoilin vaikeasti, ehkä en. Eli missään nimessä en vaatinut jatkamaan ja olenkin aivan täysin ymmärtäväinen lopetuksesta. En puuttunut mitenkään tuohon jaksamis kysymykseen. Sehän on selvä, että ei hommaa kannata tehä jos ei maistu. Sitten kun taas maistuu palaa hommiin. :) En tuohon ole puuttunut, mitenkään, koska se on ihan jokaisen oma asia.
Minun pointti oli, että jos lähestymistapa ei tuota tulosta, pitää silloin harkita sitä uudestaan. Jos haluaa tehdä kuten haluaa ja miten haluaa, niin silloin ei välttämättä saa mitä haluaa. Jos sitten alkaa ruikuttamaan ja syyttämään muita, niin kyseessä on vielä vähemmän kutsuva meno. Yritin vain sanoa, että ehkä ei näin! Ja jos näin niin sitten käy näin!
1 year, 7 months ago by menijo
@koskisuomi Nyt tuntuu siltä, että täällä joku lapsi tahallaan haluaa käsittää väärin, jotta saisi itselleen paremman fiiliksen. Ei siinä mitään vikaa, mutta älä turhaa käsitä väärin, koska se loppujen lopuks tuottaa vaan harmillisemman fiiliksen itsellesi. Minua vähän jäi naurattamaan sen sinun niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan kommentti. Niinhän tässä nyt käy. :D ja hei nou hard feelings. rauhaa ja rakkautta! Ei tässä mitään hätää kenelläkään. Minun mielipiteeni ovat minun mielipiteitäni, voit vapaasti olla tyystin eri mieltä ja minusta on iha hauska keskustella näitä. :)
1 year, 7 months ago by menijo
@menijo Joo, sun tyyli vaikuttaa vähän riitaa haastavalta, kantsii varoa. :) Mut ok, asia ymmärretty.
1 year, 7 months ago by virbana
@virbana :D juu
1 year, 7 months ago by menijo
@menijo: Tahallani en, mutta ilmeisesti jotenkin väärin ymmärsin. Edelleenkään en pointtiasi ymmärrä koska minusta siniä sanot aika suoraan asian niin kuin minä sen tulkitsin.
1 year, 7 months ago by koskisuomi
@koskisuomi Ei hätää minäpä selitän. "Eli siis sinä olet sitä mieltä että minun olisi pitänyt sokeasti alistua enemmistön tahtoon ja myydä kaikki se mihin uskon ja vieläpä ilmaiseksi?"
-Ei missään nimessä, vaan miettiä minkälaisen ulosannin avuin saat itseäsi kiinnostavat aiheesi kiinnostamaan muita. (markkinointi viittaus tuli tästä, kuten myös idean myyminen). Jos et tässä onnistu, älä moiti yleisöä vaan keskity kehittymiseen.
"Minä en osaa markkinoida eikä se kiinnosta minua tippaakaan. Isossa mediassa siihen olen vielä valmis koska se nyt vain on realismia. Mutta uuden median nimenomaan piti olla kanava jossa vielä voi olla sen yläpuolella, mutta olin väärässä."
-Käsitit tässä varmasti, pidemmän päällä taloudellista tavoittelevan ohjelman tarkoitusperiä koskevaa itsensä myymistä, eli puhutaan siitä mistä kansa haluaa kuulla (tämä ei ole pointti, koska indie toiminnassa ei ole taloudellisen edun tavoittelusta). No minun pointtini oli se (sama kuin yllä), että jos haluat ihmisten kiinnostuvan ja osallistuvan, sinun pitää luoda kiinnostava ulosanti, tai odottaa, että ohjelma löytää täysin kohderyhmänsä. (tämä on sitä myymistä mistä puhun) Kaikenmaailman kiukuttelu,( pienet piirit) tukahduttaa kiinnostuksen ohjelmaan.
Ymmärtäähän sen, että kiukuttaa jos ei porukka hiffaa kuinka hienoja juttuja sitä itse tekee :D mutta jos sitä sitten tiuskii ja väkisin runnoo niin sillä on vaikutuksia kiinnostavuuteen ja uskottavuuteen.
Taas kerran minun sanani eivät ole mitään absoluuttisia totuuksia, vaan nimenomaan mielipiteitäni. Jotka varmasti muuttuvat ajan kanssa. Mutta tätä mieltä minä olen tästä asiasta nyt.
@virbana tuo podcastin teko on ollut monesti ajatuksissa ja olenhan minä jonkun verran ollut jossain mukanakin :D
Ja henrik diggasin kyllä sun jutuista, mutta kaikki tiuskimen, muiden aliarviointi ja sellanen itsensä ylentäminen olivat minulle ainakin se joka laski henkilökohtaista kiinnostumistani. Mutta hei sehän on inhimillistä, mutta karua faktaa. Eiköhän tämä minunkin kirjoitteluni vaikuta jotenkin uskottavuuteen ainakin hetkeksi. Näin se vaan on, se pitää tiedostaa. Toivottavasti selvensi, jos ei niin se on force majeure. :)
1 year, 7 months ago by menijo
heh johan tästä on poru nyt noussut :D
Mutta hienohomma että tätä puidaan.. tulee sellainen olo että podcastaajilla on kuulijansa sittenkin ;)
1 year, 7 months ago by porni
Niinhän se vaan on, että asian puhuminen tai kirjoittaminen on tuhannesti vaikeampaa ja vaatii enemmän kuin kansanviihde. Erityisesti jos se asia on sellaista, joka ihmisiä ei juuri sillä hetkellä kiinnosta. Helpommin sitä saa palautetta blogientrystäkin jossa kirjoittaa jostain hassusta japanilaisesta jutusta, johon liittyy takamuksia, kuin jos kirjoittaa tiedejulkaisun tulevaisuusnäkymistä.
Kai siihen joku syy on, että siihen Asian puhumiseen ja kuunnelluksi tulemiseen tarvitaan vähintäänkin 70 vuoden ikä ja akateemikon titteli. Jokaisella meistä on asiaa, mutta vain harva osaa tuoda sen riittävän hyvin esille, niin että se nousisi muiden asioiden (=mielipiteiden?) yläpuolelle.
Kaikkea hyvää Henrikille, ei pidä luovuttaa, vaan hioa sanomaa ja sen esitystapaa ja löytää oikea yleisö ja tie jolla sanoman saa ns. perille:) Tsemppiä :)
1 year, 7 months ago by Yoeka