Sähköinen tunnistaminen ja -laskutus mainittu. Kansallinen innovaatiostrategia, tekijänoikeudet (joista asetettu ministerityöryhmä). "Että sieltä on tulossa aika paljonkin ehdotuksia, kuinka päästäisiin... näistä... tekijänoikeuksien pullonkauloista eteenpäin"
(Ree-hee-heally. Odotan jännityksellä ehdotuksia. Vaikka tunnenkin tämän aihepiirin raportteja ja toimijoita jonkin verran niin hankalaa seurata, kun alkaa muistella mikä oli TEM tai muu lyhenne.)
ICT koulussa ja opetuksessa. Keskeisiä hankkeita on pyritty priorisoimaan isompien teemojen alle. (Ja sit organisaatiokaaviota.)
"Kuinka sähköisen tunnistamisen kentällä on edetty. Tämä on hyvin keskeisellä sijalla." Iltapäivällä lisää tunnistautumispalveluista.
Oppilaskohtaisten tietokoneiden hankkiminen. Kuulemma strukturoitu ja hankkeistettu ja visioitu on, että 2011 on Suomessa innovatiivisia käytänteitä luokissa. Kuulemma ei mennä tekniikka edellä, vaan luodaan suuntaa ja tiekarttaa seuraavalle hallitukselle. (Mutta ei meinata hankkia siis kaikille omia koneitaKO?) 12 koulua pilotissa.
Sähköinen laskutus. Ratkotaan ongelmia, esim. vaikeaa saada selville laskunsaajan pankki, mihin sen laskun voisi lähettää. Rajapintoja yritetään nyt ensimmäisessä vaiheessa avata.
Lasten ja nuorten mediafoorumi: Netin vaikutus lasten ja nuorten arkeen. Tätä arvioidaan. Jokela ja Kauhajoki mainittu ekan kerran tänään. Lapsipornolaki mainittu. (Eli siis mennään pelkojen kautta... Onko tämä se Lindenin nimittämä kaikukammioksi rakennettu työryhmä?)
Mainitaan punaisesta napista, jolla viranomaisille voidaan ilmoittaa asiattomista sisällöistä. HS:ssä tänää juttu.
Vanhemmille tiedottaminen. Lasten netinkäyttö ja vanhemmat. "Auttaa, kun panee sen tietokoneen olohuoneeseen, niin kaikki näkee mitä siellä tapahtuu, mutta kohta se netti on taskussa kaikilla ja se ei ole se tapa, pitää oikeasti ymmärtää ja olla siellä netissä lasten kanssa."
@suviko, meillä nimenomaan mennään laitepuoli edellä. OPH on kiinnostunut nimenomaan tästä, ja kerää kunnilta laitetilastoa. Kunnat syytää kentälle koneita enemmän kuin tarvitaan, mutta ei jaa resuja ylläpitoon tai verkko-oppimiseen. Stadissakin uusia koneita seisoo pinoissa, kun kukaan ei ehdi asentaa. Pahimmilaan yli sata konetta bokseissa.
Kyllä innovatiiviset käytänteet vähitellen tunkeutuu kouluihin, mutta se on varsin hidasta verrattuna laitevyöryyn.
Sade-hanke: sähköiset asiointipalvelut ja demokratia. Priorisoidaan mitkä ovat kärkihankkeet, joita tarvii ekana ajaa. Arvioitu uutta kansalaisportaalia, johon luotaisiin tili kansalaisille. (Kansallinen intranet! Oh joy.)
(Tavallaan haluaisin kyseenalaistaa vastakkainasettelua lasten ja vanhempien välillä. varsinkin jos ajatus on, että vanhemmat opettavat lapsia netin käytössä. Tuntuu siltä, että opetuksen pitäisi mennä siihän vastakkaiseen suuntaan...)
Keskustelua: IBM:n kommentissa mainittu veroilmoituksen tekemisen helppous meillä vs. muualla. (Tuo usein unohdetaan, että meillä on joitakin hyvin toimivia asioita, jotka eivät ole verkossa, mutta saatu silti pelaamaan jo verrattain hienosti IMO.)
(@LizardEnigma: Vanhempia ja aikuisia ei voi koulu tai valtio holhota. Siksi pitää puhua lapsista, kun aletaan kursia digital dividea perheen sisällä kasaan. :)
Effin kommenttia en enää muista mutta PP sanoi tiivistetysti että yritetäänköhän nyt vähän säännellä väärää asiaa, siis että onkohan nyt niin että julkishallinto ja lainsäätäjä on vähän tipahtanut kelkasta siitä että mistä verkossa on nykyään kysymys, ja että silloin lainsäädännön ym. on vaikea osua maaliinsa. Täydentäkää muut.
30 comments so far
Tilassa jaossa paperilla strategiaa, muttei likkiä pdf:ään...
11 months, 3 weeks ago by LizardEnigma
Kaikissa tietoyhteiskunnan neuvottelukunnan kokouksissa on ollut ministereitä läsnä.
11 months, 3 weeks ago by LizardEnigma
Neuvottelukunnan tehtävä: varmistaa kansallisen tietoyhteiskuntastrategian käytännön toteutus.
11 months, 3 weeks ago by LizardEnigma
Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta
Tehtävä: varmistaa kansallisen tiet.yth.k.ohjelman toteutuminen ja keskeinen tylväline on tämä raportti.
11 months, 3 weeks ago by Suviko
Perusedellytykset: strategiat ja infra.
11 months, 3 weeks ago by LizardEnigma
(Mä niin en ole vakuuttunut, että tätä vetää Suvi "Sensuuri" Linden.)
11 months, 3 weeks ago by LizardEnigma
Uusi tietoturvastrategia tulossa, kommentointikierroksella.
11 months, 3 weeks ago by LizardEnigma
Sähköinen tunnistaminen ja -laskutus mainittu. Kansallinen innovaatiostrategia, tekijänoikeudet (joista asetettu ministerityöryhmä). "Että sieltä on tulossa aika paljonkin ehdotuksia, kuinka päästäisiin... näistä... tekijänoikeuksien pullonkauloista eteenpäin"
(Ree-hee-heally. Odotan jännityksellä ehdotuksia. Vaikka tunnenkin tämän aihepiirin raportteja ja toimijoita jonkin verran niin hankalaa seurata, kun alkaa muistella mikä oli TEM tai muu lyhenne.)
ICT koulussa ja opetuksessa. Keskeisiä hankkeita on pyritty priorisoimaan isompien teemojen alle. (Ja sit organisaatiokaaviota.)
11 months, 3 weeks ago by Suviko
Sähköinen tunnistus, "tosi aktiivinen", sähköisen ID-kortin hyvin vähäistä, lisää iltapäivällä...
11 months, 3 weeks ago by LizardEnigma
Emme lähde tekniikka edellä, vaan "rakennamme tiekarttaa", kuinka voitaisiin tulevina vuosina hyödyntää ICt:tä. Kerätään tieteellistä tutkimustietoa.
11 months, 3 weeks ago by LizardEnigma
"Kuinka sähköisen tunnistamisen kentällä on edetty. Tämä on hyvin keskeisellä sijalla." Iltapäivällä lisää tunnistautumispalveluista.
Oppilaskohtaisten tietokoneiden hankkiminen. Kuulemma strukturoitu ja hankkeistettu ja visioitu on, että 2011 on Suomessa innovatiivisia käytänteitä luokissa. Kuulemma ei mennä tekniikka edellä, vaan luodaan suuntaa ja tiekarttaa seuraavalle hallitukselle. (Mutta ei meinata hankkia siis kaikille omia koneitaKO?) 12 koulua pilotissa.
11 months, 3 weeks ago by Suviko
E-lasku työryhmä: Kaikki ostolaskut vuoden 2009 loppuun mennessä. Pullonkaulat selvillä tämän vuoden lopussa. Lähtenyt aika hitaasti liikkeelle.
11 months, 3 weeks ago by LizardEnigma
Sähköinen laskutus. Ratkotaan ongelmia, esim. vaikeaa saada selville laskunsaajan pankki, mihin sen laskun voisi lähettää. Rajapintoja yritetään nyt ensimmäisessä vaiheessa avata.
11 months, 3 weeks ago by Suviko
Lasten ja nuorten mediafoorumi: Netin vaikutus lasten ja nuorten arkeen. Tätä arvioidaan. Jokela ja Kauhajoki mainittu ekan kerran tänään. Lapsipornolaki mainittu. (Eli siis mennään pelkojen kautta... Onko tämä se Lindenin nimittämä kaikukammioksi rakennettu työryhmä?)
11 months, 3 weeks ago by LizardEnigma
Valtava kuilu lasten ja vanhempien välillä.
11 months, 3 weeks ago by LizardEnigma
(Jokela mainittu! Lapsipornolaki, noilla sanamuodoin.)
Lasten ja nuorten mediafoorumista puhe (@Tuijan linkkaama raportti toisaalla, mut oli toises tabissa auki niin: http://www.lvm.fi/web/fi/muu_julkaisu/view/659282 )
Mainitaan punaisesta napista, jolla viranomaisille voidaan ilmoittaa asiattomista sisällöistä. HS:ssä tänää juttu.
Vanhemmille tiedottaminen. Lasten netinkäyttö ja vanhemmat. "Auttaa, kun panee sen tietokoneen olohuoneeseen, niin kaikki näkee mitä siellä tapahtuu, mutta kohta se netti on taskussa kaikilla ja se ei ole se tapa, pitää oikeasti ymmärtää ja olla siellä netissä lasten kanssa."
11 months, 3 weeks ago by Suviko
@suviko, meillä nimenomaan mennään laitepuoli edellä. OPH on kiinnostunut nimenomaan tästä, ja kerää kunnilta laitetilastoa. Kunnat syytää kentälle koneita enemmän kuin tarvitaan, mutta ei jaa resuja ylläpitoon tai verkko-oppimiseen. Stadissakin uusia koneita seisoo pinoissa, kun kukaan ei ehdi asentaa. Pahimmilaan yli sata konetta bokseissa.
Kyllä innovatiiviset käytänteet vähitellen tunkeutuu kouluihin, mutta se on varsin hidasta verrattuna laitevyöryyn.
11 months, 3 weeks ago by eskolius
Suomi ei olekaan huono tietoyhteikunta, koska kaikki on hyvin ja monet kunnat ovat edistyksellisiä ja firmatkin yrittävät. Tarvitaan brändityötä.
11 months, 3 weeks ago by LizardEnigma
Ohituskaistalle kärkihankkeita: kansalaisporttaali, asiointitili, e-resepti ja laajakaista.
11 months, 3 weeks ago by LizardEnigma
http://www.arjentietoyhteiskunta.fi/
11 months, 3 weeks ago by LizardEnigma
Sade-hanke: sähköiset asiointipalvelut ja demokratia. Priorisoidaan mitkä ovat kärkihankkeet, joita tarvii ekana ajaa. Arvioitu uutta kansalaisportaalia, johon luotaisiin tili kansalaisille. (Kansallinen intranet! Oh joy.)
11 months, 3 weeks ago by Suviko
(Tavallaan haluaisin kyseenalaistaa vastakkainasettelua lasten ja vanhempien välillä. varsinkin jos ajatus on, että vanhemmat opettavat lapsia netin käytössä. Tuntuu siltä, että opetuksen pitäisi mennä siihän vastakkaiseen suuntaan...)
11 months, 3 weeks ago by LizardEnigma
Keskustelua: IBM:n kommentissa mainittu veroilmoituksen tekemisen helppous meillä vs. muualla. (Tuo usein unohdetaan, että meillä on joitakin hyvin toimivia asioita, jotka eivät ole verkossa, mutta saatu silti pelaamaan jo verrattain hienosti IMO.)
11 months, 3 weeks ago by Suviko
(@LizardEnigma: Vanhempia ja aikuisia ei voi koulu tai valtio holhota. Siksi pitää puhua lapsista, kun aletaan kursia digital dividea perheen sisällä kasaan. :)
11 months, 3 weeks ago by Suviko
Vikat kaksi kommenttia, Effi ja Piraattipuolue, sivuutettiin. Tähän kiteytyvät tietoyhteiskuntahankkeiden ongelmat. Naurattaa ja itkettää.
11 months, 3 weeks ago by LizardEnigma
Joo @LizardEnigma nyt ei puhuttu siitä mistä olis pitäny noiden kommenttien perusteella.
11 months, 3 weeks ago by totoroki
Totta, heidän nostamansa pointit eivät mahdu niihin raameihin, joissa näistä asioista puhutaan. Ja se on ongelmallista.
11 months, 3 weeks ago by LizardEnigma
Multa meni muuta kirjoittaessa ohi nuo kysymykset, mitä Effi ja PP ottivat esiin? Osittain yleisökysymykset kuuluivat striimiin hiukan heikosti.
11 months, 3 weeks ago by Suviko
Effin kommenttia en enää muista mutta PP sanoi tiivistetysti että yritetäänköhän nyt vähän säännellä väärää asiaa, siis että onkohan nyt niin että julkishallinto ja lainsäätäjä on vähän tipahtanut kelkasta siitä että mistä verkossa on nykyään kysymys, ja että silloin lainsäädännön ym. on vaikea osua maaliinsa. Täydentäkää muut.
11 months, 3 weeks ago by totoroki
Jatkuu: http://jaiku.com/channel/seminaarikannu/presence/49248511
11 months, 3 weeks ago by erkka