Mä vastaan täällä, kun kuitenkin tykkään tästä vielä eniten.
"B) Valita yksi tai kaksi ja pysyä niissä?"
Haluaisin kovasti pysyä vain Jaikussa, mutta olosuhteiden pakottamana keikun tän ja Qaikun välillä ainakin toistaiseksi. Twitterissä ja BK:ssa käyn ehkä kerran viikossa kurkkaamassa tilanteen.
FB on ihan oma lukunsa, koska siellä on paljon duunikavereita, sukulaisia yms. Pidän siellä vähän hillitympää linjaa.
Niin ja mä oon siis ihan puhdas viihdekäyttäjä :-P.
Hyvin. En paljoa piittaa twitterin ja bk:n vuolaista virroista enkä edes qaikun uudesta uomasta. Lähettelen omat lastuni ajan alajuoksulle fb:ssä ja silloin tällöin jaikussa.
b) eli keskityn muutamaan. Koitan edistää lopullista ratkaisua, veikkaan et joka tapauksessa homma päätyy suurimmaksi osaksi johonkin tiettyyn ja riippuen siitä millainen oma verkosto on se jokin voi olla muukin kuin se isoin ja suosituin. En usko että kovin moni vaivautuu aktiivisesti pystytteleen systeemejä jotka postais kaiken joka paikkaan ja seuraamisen ongelmaahan se ei ratkaise sekään.
Kirjoitan siis ensi perjantaina ilmestyvään Tietoviikkoon pienen jutun mikrobloggaamisesta. Saa kommentoida tänne tai suoraan mulle muustakin aiheeseen liittyvästä. Esimerkiksi mitä me toimittajat emme ole tähän mennessä ymmärtäneet sosiaalisesta mediasta. Tai mikä Jaikusta kirjoitettaessa menee aina väärin... :)
En tietenkään käytä tänne tai minnekään muualle kirjoitettuja kommentteja ilman lupaa.
Olis ihan mahtavaa kun joku keksis sellasen härpäkkeen joka yhdistelisi eri sosiaalisen median työkalujen virtaa jotenkin näppärästi ja käytettävästi (ilman muuta omaa agendaa).
@totoroki, tätä tosiaan toivotaan... sen pitäisi ymmärtää yhdistää yhden henkilön lähettämät samansisältöiset viestit yhdeksi ja niputtaa ne.
Lisäksi pitäisi voida säädellä mitä alustoja /tageja / keitä kavereita / mitä maantieteellistä aluetta painotetaan. Nää ei loppujen lopuksi taida olla mahdottomia vaatimuksia, lähinnä teknistä säätöä.
Mä olen suunnitellut tekeväni omaan käyttöön semmoisen keskusteluseuraajan joka noukkisi kaikki relevantit omat asiat ympäri verkkoa (tarjotuista lähteistä, tietty), ja koostaisi niistä kaikkea kivaa.
Ei kyllä toivoakaan että oikeasti ehtisin tehdä sitä ennen eläkeikää. :D
@slux: Mä veikkaan että homma tulee kehittymään niin, että nämä systeemit alkavat keskustella yhä enemmän keskenään, ja lopulta meillä on vaan jonkun (huonon?) standardin mukaisesti määriteltyjä kommunikaatio-itemeitä, joita kukakin lähettää haluamallaan kommunikaatiolähettimellä, ja jotka heijastelee palvelusta toiseen.
Olen miltei vakuuttunut että tuo keihtyssuunta on väistämätön. Mutta aikataulusta en osaa sanoa - 10 vuotta, 100 vuotta, 1000 vuotta?
Täytyy vielä täsmentää, että ideani on tosiaan että se vain seuraisi omaa mediavirtaa, ja sille pitäisi sanoa myöskin mistä sen pitää sitä seurata. Tietysti niin kauan kun ei vielä ole käytössä standardeja viestien exportoimiseksi, niin jokaiselle paikalle pitäisi olla oma määrittelynsä miten sieltä saadaan tiedot irti. Minulla on siihenkin ideoita. :) Ei se ollenkaan mahdoton projekti ole, jos vain olisi resursseja.
Mulla lähinnä TweetDeckillä ja muilla vastaavilla (taino, oikeastaan vain Maukulla ja sillä atm). Ne, jotka eivät moisia tue (esim Qaiku) saavat myös minut vieraakseen vähän harvemmin. Twitterissä olen aktiivisin.
@ikajaste juu onhan meillä jo http://openmicroblogging.org/ jonka tukeminen on Jaikuakin kehittelevien suunnitelmissa ymmärtääkseni ja identi.ca, muut Laconica pohjaiset ja Noserub sitä jo tukevat.
gwibber https://launchpad.net/gwibber on aika näppärä ohjelma tähän, löytyy tosin ainoastaan linuxille toistaiseksi. Qaikuahan se ei tietenkään vielä tue....
19 comments so far
Laitoin kysymyksen tännekin, koska kaikki eivät ole vielä älynneet ;) siirtyä Qaikuun. Siellä tarkemmin: http://tinyurl.com/miten-mikrot-jarjestykseen
8 months ago by J1one
Huonosti.
8 months ago by marjut
Mä vastaan täällä, kun kuitenkin tykkään tästä vielä eniten.
"B) Valita yksi tai kaksi ja pysyä niissä?"
Haluaisin kovasti pysyä vain Jaikussa, mutta olosuhteiden pakottamana keikun tän ja Qaikun välillä ainakin toistaiseksi. Twitterissä ja BK:ssa käyn ehkä kerran viikossa kurkkaamassa tilanteen.
FB on ihan oma lukunsa, koska siellä on paljon duunikavereita, sukulaisia yms. Pidän siellä vähän hillitympää linjaa.
Niin ja mä oon siis ihan puhdas viihdekäyttäjä :-P.
8 months ago by map
Hyvin. En paljoa piittaa twitterin ja bk:n vuolaista virroista enkä edes qaikun uudesta uomasta. Lähettelen omat lastuni ajan alajuoksulle fb:ssä ja silloin tällöin jaikussa.
8 months ago by eskolius
Miksi kysyit (alunperin), @J1one?
8 months ago by tommi
b) eli keskityn muutamaan. Koitan edistää lopullista ratkaisua, veikkaan et joka tapauksessa homma päätyy suurimmaksi osaksi johonkin tiettyyn ja riippuen siitä millainen oma verkosto on se jokin voi olla muukin kuin se isoin ja suosituin. En usko että kovin moni vaivautuu aktiivisesti pystytteleen systeemejä jotka postais kaiken joka paikkaan ja seuraamisen ongelmaahan se ei ratkaise sekään.
8 months ago by slux
@tommi, pohdin asiaa suunnitellessani juttua ensi viikon Tiviin. Probleema on myös henkilökohtainen ja varmasti monen muunkin mielessä.
8 months ago by J1one
Kirjoitan siis ensi perjantaina ilmestyvään Tietoviikkoon pienen jutun mikrobloggaamisesta. Saa kommentoida tänne tai suoraan mulle muustakin aiheeseen liittyvästä. Esimerkiksi mitä me toimittajat emme ole tähän mennessä ymmärtäneet sosiaalisesta mediasta. Tai mikä Jaikusta kirjoitettaessa menee aina väärin... :)
En tietenkään käytä tänne tai minnekään muualle kirjoitettuja kommentteja ilman lupaa.
8 months ago by J1one
Olis ihan mahtavaa kun joku keksis sellasen härpäkkeen joka yhdistelisi eri sosiaalisen median työkalujen virtaa jotenkin näppärästi ja käytettävästi (ilman muuta omaa agendaa).
8 months ago by totoroki
@totoroki, tätä tosiaan toivotaan... sen pitäisi ymmärtää yhdistää yhden henkilön lähettämät samansisältöiset viestit yhdeksi ja niputtaa ne.
Lisäksi pitäisi voida säädellä mitä alustoja /tageja / keitä kavereita / mitä maantieteellistä aluetta painotetaan. Nää ei loppujen lopuksi taida olla mahdottomia vaatimuksia, lähinnä teknistä säätöä.
8 months ago by eskolius
Mä olen suunnitellut tekeväni omaan käyttöön semmoisen keskusteluseuraajan joka noukkisi kaikki relevantit omat asiat ympäri verkkoa (tarjotuista lähteistä, tietty), ja koostaisi niistä kaikkea kivaa.
Ei kyllä toivoakaan että oikeasti ehtisin tehdä sitä ennen eläkeikää. :D
8 months ago by ikajaste
@slux: Mä veikkaan että homma tulee kehittymään niin, että nämä systeemit alkavat keskustella yhä enemmän keskenään, ja lopulta meillä on vaan jonkun (huonon?) standardin mukaisesti määriteltyjä kommunikaatio-itemeitä, joita kukakin lähettää haluamallaan kommunikaatiolähettimellä, ja jotka heijastelee palvelusta toiseen.
Olen miltei vakuuttunut että tuo keihtyssuunta on väistämätön. Mutta aikataulusta en osaa sanoa - 10 vuotta, 100 vuotta, 1000 vuotta?
8 months ago by ikajaste
@ikajaste: kuulostaa ihan Angstrolta tuo
8 months ago by myrtti
@myrtti: linkkaamasi sivu on salattu :(
Täytyy vielä täsmentää, että ideani on tosiaan että se vain seuraisi omaa mediavirtaa, ja sille pitäisi sanoa myöskin mistä sen pitää sitä seurata. Tietysti niin kauan kun ei vielä ole käytössä standardeja viestien exportoimiseksi, niin jokaiselle paikalle pitäisi olla oma määrittelynsä miten sieltä saadaan tiedot irti. Minulla on siihenkin ideoita. :) Ei se ollenkaan mahdoton projekti ole, jos vain olisi resursseja.
8 months ago by ikajaste
http://www.angstro.com/ uusi yritys
8 months ago by myrtti
These guys are trying: http://www.nambu.com/
8 months ago by spongefile
Mulla lähinnä TweetDeckillä ja muilla vastaavilla (taino, oikeastaan vain Maukulla ja sillä atm). Ne, jotka eivät moisia tue (esim Qaiku) saavat myös minut vieraakseen vähän harvemmin. Twitterissä olen aktiivisin.
8 months ago by macoute
@ikajaste juu onhan meillä jo http://openmicroblogging.org/ jonka tukeminen on Jaikuakin kehittelevien suunnitelmissa ymmärtääkseni ja identi.ca, muut Laconica pohjaiset ja Noserub sitä jo tukevat.
8 months ago by slux
gwibber https://launchpad.net/gwibber on aika näppärä ohjelma tähän, löytyy tosin ainoastaan linuxille toistaiseksi. Qaikuahan se ei tietenkään vielä tue....
8 months ago by kabtoffe